Näytä kaikki

10 erikoisinta selitystä, joilla suomalaiset yrittävät mitätöidä valvontamaksuja

Suomessa kirjoitetaan vuodessa satoja tuhansia pysäköintivalvontamaksuja. Moni autoilija yrittää kaikin keinoin mitätöidä saamansa valvontamaksun. Toisinaan reklamaatioiden selitykset ovat mielikuvituksellisia. Tässä ParkkiPaten tilastojen Top-10-selitykset.

ParkkiPaten mukaan Suomessa kirjoitetaan vuosittain noin 400 000 pysäköinninvalvontamaksua. Toimitusjohtaja Christian Metsäranta kertoo, että perusteluita valvontamaksujen mitätöimiseksi tulee laidasta laitaan.

– Se työmäärä, jonka jotkut ovat valmiita tekemään välttääkseen aiheellisen 60 euron valvontamaksun, on välillä uskomaton, Metsäranta sanoo.

1. “Pysäköin väärin, koska viereinenkin auto teki niin.”

– Tämä on varsin yleinen selitys pysäköintikieltoalueella. Perustelu ei luonnollisestikaan täytä mitätöimisen edellytyksiä, Metsäranta kertoo.

2. “Miksi minun autooni on kirjoitettu valvontamaksu, mutta viereiseen autoon ei. Lappuni pitää mitätöidä.”

Metsärannan mukaan tällaisessa tilanteessa viereinen auto on noudattanut pysäköintiehtoja, vaikka tämä ei naapuriautoilijalle näy.

– Nykyään moni maksaa pysäköinnin mobiilisovelluksen avulla, mikä ei näy päällepäin. Välillä on myös tilanteita, joissa viereinen auto on saattanut pysäköidä alueelle vasta tarkastuskäynnin jälkeen, Metsäranta huomauttaa.

3. “Autoilu on jo muutenkin kallista, en halua maksaa pysäköinnistä.”

– Tämä vetää lähes sanattomaksi, Metsäranta sanoo.

Pysäköinti ilman alueella pysäköintiin oikeuttavaa tunnusta on ParkkiPaten tilastojen mukaan lähes joka viidennen valvontamaksun syy. Metsäranta muistuttaa, että pysäköintipaikasta maksaa aina joku: esimerkiksi taloyhtiön asukas tai kiinteistössä toimiva yritys.

– Toisen henkilön tai yrityksen paikalle pysäköivä käyttää luvatta jotain toiselle kuuluvaa. Pysäköintipaikasta maksaa aina joku: esimerkiksi taloyhtiön asukas tai kiinteistössä toimiva yritys.  Siksi paikan kuuluisi olla hänen käytettävissään vuorokauden ympäri.

4. “En nähnyt ehtokylttiä, vaikka pysäköin sen eteen”

Metsärannan mukaan tällaisen selityksen käyttäminen on yllättävän yleistä, kun on kyse kiekonkäyttövelvollisuudesta. Pysäköintikiekon käyttämättä jättäminen oli viime vuonna yleisin pysäköintivirhe, johon ParkkiPaten tilastojen mukaan syyllistyi lähes neljäsosa valvontamaksun saaneista autoilijoista.

Viime vuoden kesäkuussa voimaan astunut uusi tieliikennelaki ei ole vaikuttanut merkittävästi ongelmaan, joka on aina ollut pysäköintivirhetilastojen kärjessä

– Uuden tieliikennelain mukaan perinteinen pysäköintikiekko ei enää ole pakollinen. Laki teki saapumisajan merkitsemisen hyvin helpoksi: auton saapumisajan voi kirjoittaa vaikka ruutupaperille, kunhan aika on ilmoitettu selkeästi havaittavalla tavalla.

Metsäranta muistuttaa, että viime kädessä tällainen suhtautuminen voi johtaa siihen, että esimerkiksi liikekeskuksen asiakaspaikat ovat aina vähissä.

– Jos pysäköinti on sallittua vain tietyn aikarajan, on siihen hyvä syy. Säännöillä halutaan varmistaa, että asiakaspaikat riittävät mahdollisimman monelle autoilijalle. Sallittu aika on mitoitettu niin, että sen aikana ehtii hyvin hoitaa asiansa. Tavoitteeseen ei päästä, jos samat autot seisovat asiakaspaikoilla koko päivän.

5. “Minulla ei ollut kolikkoja mukana, eikä puhelimenikaan toiminut, joten en voinut tällä kertaa maksaa pysäköinnistä.”

– Jos tällainen tilanne sattuu omalle kohdalle, auto kannattaa siirtää jonnekin muualle, Metsäranta vinkkaa.

Hän muistuttaa, että pysäköintimaksun hoitaminen on nykyään merkittävästi helpompaa, kun käytössä on monenlaisia maksutapoja: kolikot, kortti tai mobiilisovellukset.

ParkkiPaten valvomilla alueilla pysäköinnin voi maksaa EasyPark-, Moovy- ja Parkman-sovelluksilla. Sovellukset muistuttavat käyttäjää 15 minuuttia etukäteen pysäköintiajan loppumisesta, ja sovelluksessa pysäköintiajan jatkaminen onnistuu kätevästi.

6. “Pysäköin invapaikalle, koska minulla oli kiire.”

Metsärannan mukaan invapaikalle luvatta pysäköiminen on valitettavan yleistä.

– Moni autoilija ei tiedosta, kuinka tärkeää on pysäköidä sääntöjen mukaan. Tällaisessa tilanteessa autoilija ei tule ajatelleeksi, että pysäköi ilman lupaa sellaiselle paikalle, josta toinen henkilö maksaa kuukausivuokraa. Väärinpysäköinti estää paikan omistajaa käyttämästä paikkaansa.

7. “En ehtinyt tarkistaa kiireessä alueenne pysäköintisääntöjä. Koska minulla oli kiire, pyytäisin perumaan tämän.”

Tämä on sukua edelliselle perustelulle. Kiire ei kuitenkaan ole pätevä peruste valvontamaksun mitätöimiseen.

8. “Valvojanne kyttää pusikossa. Olin pysäköinyt pelastustielle kahdeksi tunniksi, miksi muuten valvojanne olisi laputtanut.”

Metsärannan mukaan todellisuudessa valvojat eivät piilottele missään autoilijoita vaanien, vaikka tällainen käsitys on hyvin yleinen.

– Valvojat kiertävät valvomiamme alueita säännöllisen epäsäännöllisesti. Kohteissa ei viivytä kauempaa kuin alueen tarkastaminen vie. Jos kaikki on kunnossa, matka jatkuu saman tien seuraavalle alueelle. Kaupungista ja piiristä riippuen valvojillemme voi kertyä ajoa sadasta kahteensataankin kilometriä työvuoron aikana, Metsäranta kertoo.

– Toisinaan vain voi käydä niin, että valvontamaksu osuu omalle kohdalle, jos valvoja kierroksellaan sattuu alueelle, eikä pysäköintimaksua ole hoidettu.

9. “Valvoja hymyili minulle, valvontamaksu pitää perua.”

Metsäranta kertoo, että pysäköinninvalvojan työ on asiakaspalveluammatti, jossa asiakaskokemus on tärkeä asia. Näin ollen pysäköinninvalvojat, kuten muissakin palveluammateissa toimivat, pyrkivät suhtautumaan autoilijoihin kohteliaasti.

– Pysäköinninvalvojan ystävällinen asenne ei toki oikeuta mitätöimään sakkoa.

“10. Valvoja lähestyi meitä ja muistutti alueen pysäköintisäännöistä. Tämä oli pelottavaa, miksi valvojanne puhui alueen käyttäjille? Pysäköin tästäkin huolimatta väärin, mutta koska valvojanne puhui minulle, haluaisin, että tämä valvontamaksu perutaan.”

Metsärannan mukaan on hyvin tyypillinen tilanne, että valvoja muistuttaa autoilijaa pysäköintisäännöistä. Tämä on osa normaalia pysäköinninvalvontatyötä.

– Ymmärrän, että suomalaista saattaa jännittää, jos tuntematon ihminen juttelee yllättäen ja tilanne voi tuntua hämmentävältä. Tämä ei kuitenkaan oikeuta pysäköintimaksun perumiseen.

Näin teet asiallisen reklamaation

  • Pysäköinninvalvontamaksusta voi reklamoida ainoastaan kirjallisesti. Reklamointi tapahtuu kirjallisessa muodossa autoilijan oman oikeusturvan takaamiseksi.
  • Kirjallisen reklamaation jättäminen voi tehdä netissä, esimerkiksi ParkkiPaten palvelujärjestelmästä.
  • Autoilija voi kirjautua ParkkiPaten järjestelmään asianumerolla ja auton rekisterinumerolla.
  • Valvontamaksun mitätöiminen ei ole itsestäänselvyys. Valvontamaksuja kirjataan vain aiheesta ja tilanteista otetaan aina valokuvat.
  • Reklamaatioprosessi on autoilijalle hyvin läpinäkyvä. Autoilija näkee ParkkiPaten järjestelmästä kaikki valvontamaksuun liittyvät tiedot ja kuvat eli kaiken saman dokumentaation kuin reklamaation käsittelijäkin.
  • Valvojan inhimillisestä virheestä johtuvat valvontamaksut mitätöidään aina.
  • Reklamaatio käsitellään usein muutamassa päivässä.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä tekstit 🅿