Näytä kaikki

Ari-Matti Rakkola ParkkiPate Oy:n myyntijohtajaksi

Ari-Matti Rakkola

ParkkiPate Oy on nimittänyt Ari-Matti Rakkolan myyntijohtajaksi 19.1.2018 alkaen. Rakkolalla on pitkä kokemus toimitusjohtajana IT-palvelualan yrityksestä, jossa kehitettiin asiakaslähtöisesti palveluja ja yhtiön toimintaa. Rakkola on toiminut urallaan myös monikansallisessa yrityksessä Suomen myyntitoimintojen vetäjänä.

ParkkiPate korosti uuden myyntijohtajan rekrytoinnissa palvelumyynnin ja sen johtamisen kokemusta.

”Yhtiö on vaiheessa, jossa tarvitsemme lisää voimaa myynnin kehittämiseen ja johtamiseen. Ari-Matti tuntui heti alusta asti oikealta henkilöltä ParkkiPaten myyntijohtajaksi. Hänellä on ennestään kokemusta ja vahvoja näyttöjä myynnin tuloksellisesta johtamisesta”, toteaa ParkkiPate Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Järvinen.

Ari-Matti Rakkola odottaa tehtävältään mielenkiintoisia haasteita alan ykköstoimijan parissa:

”Pysäköintitoimiala on erittäin mielenkiintoisessa murros- ja kehitysvaiheessa. ParkkiPate on alan vahvana toimijana avainpeluri kehittämään asiakkaille uusia palveluja. Lähden innolla rakentamaan tulevaisuuden pysäköintialaa asiakkaidemme, yrityksen johdon ja oman tiimini kanssa”, sanoo tammikuussa myyntijohtajana aloittanut Ari-Matti Rakkola.

Lisätietoja:

Ari-Matti Rakkola, myyntijohtaja, ParkkiPate Oy, +35820 749 8430, ari-matti.rakkola@parkkipate.fi 

Ari-Matti Rakkola